tiistai 2. lokakuuta 2012

Maanantaita

Viikonloppu mennä suhahti. Lauantaina pääsimme ystävien tupareihin ja join yhden puolikkaan ananas- siiderin. Mikä nautinto! Ennenkun kukaan vetää suurempia johtopäätöksiä niin huomauttaisin, että juon keskimäärin ehkä 10 siideriä koko vuoden aikana :D Ihan samaltahan se ananaslimpparikin maistuu, mutta ehkä hetkestä teki niin juhlallisen se ajatus, että olen hiljalleen saamassa oman kroppani määräysvallan takaisin.

Oon myös pitkään miettinyt, että miten voi olla mahdollista että meidän jäpikkä on edelleen pääsääntöisesti rintamaidolla pieniä poikkeuksia lukuunottamatta. Ihmettelen miten näihin tisseihin voi mahtua niin suurta maitomäärää kuin tuon ikäsien kuuluisi massuunsa popsia. Poju oli hoidossa äidilläni 5 tuntia lauantai-iltana. Syötin ennen lähtöämme pojan ja äidillä oli vedellyt 200ml NANia helposti. Olin jo aivan huolesta mutkalla kun kuulin tämän, sillä ei musta voi tulla sellaista määrää yhdellä syöttökerralla millään. Palattuamme reissusta pumppailin tukalaa oloani pois 5 tunnin imetystauon jälkeen. En uskaltanut vielä imettää, vaikka puolikkaasta siideristä oli aikaa yli 3h. Sain n. 5 minuutissa saaliiksi 150ml, joten uskottavahan se on että näihinkin minitisseihin maitoa mahtuu.

Vaakaa en sittenkään ostanut, mutta hyppäsin sellaiselle isälläni eilen iltapäivällä. Eli taaskaan ei aamupainoa. Lukemat saivat suun kääntymään hymyyn. 62,7kg! Aamupainoksi veikkailisin 62kg. Eli käytännössä enää 5kg aloituspainoon! Vähän enemmän sitten vielä tavoitteeseen.

Tänään ensimmäistä kertaa jätin kauppareissulla karkkipatukat ostamatta, katotaan miten emännän käy ilman herkkuja. Ajattelin myös palkita itseni ihan muuten vaan kampaajareissulla. Kävin kyselemässä aikaa ja sain huomiseksi. Äitini tulee taas hoitelemaan poikaa siksi aikaa. Nyt dilemmana on mihin suuntaan mennä, vaaleammaksi vai tummemmaksi. Mun päässä on ollut jokseenkin kaikki värivaihtoehdot, mutta nyt raskausaikana oon vedellyt vain vaaleita raitoja. Lopputulos siis se, että latvat ovat vaaleat vihertävän keltaisen ja tyvi ihan maantienharmahtava vaaleilla raidoilla. KAMALA! Siskoni on kampaaja, mutta allerginen väreille. Hän on kuitenkin värjäillyt mun kuontaloa tähän asti, mutta on itse nyt raskaana joten yritetään välttää altistumista entistä enemmän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti