Meidän poika on ottanut jonkun megakehitysspurtin ja äidin energiavarannot ovat olleet viime viikot juuri semmoset kun arvata saattaa. Blogi ei ole ollut prioriteettilistalle ihan ensimmäisenä.
Poikahan on satunnaisesti kääntyillyt selältä vatsalleen jo 2 kuukautisesta lähtien. Nyt taito on kehittynyt sen verran, että sitä on pakko toistaa jatkuvasti. Ongelmana on takaisinkääntymisen vaikeus, joten siihen tarvitaan äidin apua minuutin välein. Sitterissäkin pitää punkea istumaan tai vaihtoehtoisesti yrittää siinäkin kääntymistä. Pikkumies löytyykin ähisemästä milloin mistäkin asennosta! :D Tuttia osataan repiä suusta niinikään tiheään tahtiin. Hermostuminen on taattu kun jäpikkä yrittää saada sitä sihdattua takaisin suuhun, yleensä tuloksetta. Kovasti vaatii ympärilleen JATKUVAA aktiviteettia, eikä hetkeäkään viihdy lattialla kattelemassa kattoja tai lamppuja.
Mammaa siis vähän väsyttää ja koti näyttää juuri siltä että mammaa todellakin väsyttää. Mamman painonpudotus sen sijaan etenee, koska ruokailulle ei ole aikaa, ruoanlaitosta nyt puhumattakaan. Elän tällä hetkellä mandariineilla ja vichyllä :) Niin miksi en syö tai siivoa silloin kun poika nukkuu? Siksi koska poika ei nuku. Opitut asiat pitävät vissiin miehen niin kierroksilla, että hyvänä päivänä nukutaan muutamat max. 30min tirsat. Yöuniinkin oppiminen on alkanut vaikuttamaan ja viime viikolla erään yön aikana herättiin 6 kertaa. Joka siis meille on hyvin poikkeuksellista! Aloitin sitten poitsulle iltaisin perunaporkkanavellin, koska yöunillekin menosta oli tullut vaikeaa. Huuto alkoi jo rappusissa kun poika tiesi mihin oli "joutumassa". Pinnasänky, tuo kaiken pahan alku ja juuri :D Uni tuli velleilyn jälkeen huomattavasti "helpommin" ja yöheräilytkin vähenivät normaaliin yhteen tai kahteen. Joka ilta en ole soossia antanut, jos poika on rauhassa rauhoittunut tissille ja nukahtanut. Päivisin minimies syö tissiä melkein tunnin välein, joten kaipa meidän täytyy ihan virallisesti ne soseetkin tässä aloittaa. Josko ensi viikolla saisi sosetehtaan pystyyn! :)
Eilen oltiin vauvauinnin infotilaisuudessa, ja voi että toi meidän vesseli varmaan tulee nauttimaan k.o hommasta. En malta odottaa että päästään polskimaan yhdessä. Muutenkin vaikka pojan oppiminen tietää mulle enemmän työtä, en vaihtaisi sekuntiakaan. On se vaan niin ihana ja se nauru, sydän pakahtuu <3 Nyt kuuluu heränneen poitsun kutsuhuuto ja äitiä tarvitaan leikkikentälle keksimään aktiviteetteja!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti