Sain viimeviikolla varattua pojalle paikan vauvauintiin. Olen ollut siinä uskossa, että paikat ovat todella kiven alla, mutta varauspäivänä yllätyin positiivisesti, kun useammassakin ryhmässä oli tilaa. Päästiin meidän ykkösvaihtoehtoon ja nyt sitten odotellaan joulukuuta, jotta päästään koko perhe polskimaan.
Tänään kävin ostamassa pojalle Kappahlista tonttupuvun EX-INHOKKIjoulukorttikuvia varten. Jep nyt mekin ollaan siinä kastissa jotka postittaa kuvia lapsistaan muille. Tätäkään en olisi itestäni uskonut! Me kyllä rajataan meidän joulukorttipostittelut mummeihin ja kummeihin, eikä ruveta jokaisille puolitutuntutuille joulukortteja lähettelemään. Kunhan minimies heräilee päikkäreiltään niin pistetään kuvausstudio pystyyn. Samalla teetetään sitten vähän julisteita ja tauluja, ja ruvetaan täyttelemään vauvakirjoja ja ristiäslahjasatoa kuvilla. Kuvien suhteen sainkin toissapäivänä melkein hermoromahduksen, kun läppäri, jossa on kaikki kuvat raskaudesta ja pojasta syntymästään lähtien, simahti kokonaan. Onneksi ryökäle vielä käynnistyi ja kuvat olivat tallella.
Uudet mitat päivitetty sivulehdelle. Senttejä lähtenyt, painoa ei niinkään. Ruokavaliostakin hieman lipsuttu. Mutta pääasia ettei ainakaan paisumassa olla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti