1v.

Meidän pieni on jo 1v. Vuosi sitten kärvistelyt olivat jo onnellisesti ohitse ja tunne mitä mahtavin. Käsittämätöntä että siitä on vuosi. Toisaalta kun muistelee kuluneen vuoden tapahtumia jälkeenpäin joutuu toteamaan että onhan siitä oikeasti jo aika paljon aikaa.

Meidän kaveri kävelee posottaa paikasta toiseen. Kiipeilee, potkii jo palloa?! Tekee kaikkea kiellettyä toistuvasti, tuhoaa kotia, pistää kaikkea suuhun ja ikävä kyllä myös kiukuttelee.
Sanoja ei vielä juurikaan tule, ainakaan mitään jonka tarkoituksen poika selkeästi ymmärtäisi. Syö jo kohtuullisen karkeaa ruokaa, ei juo itse nokkamukista. Tuttipullosta juo maaten ollessa. Ei syö itse. Saattaisi tosin syödä jos äiti kestäisi sitä sotkemista paremmin. Oon niin laiska siivoomaan joten syötän mieluummin itse. Kai se on jossain vaiheessa annettava mahdollisuus itsenäiseen ruokailuun. Täytyy varmaan vuorata keittiö pressulla. Sormipaloja syö kyllä hyvin itse, lähinnä kyse on siis puuroista tms. löysemmistä(LUE: sotkuisimmista) ruoista.

Paska mutsi -fiilis nostaa yhä enemmän päätään. Väsymys painaa ja äidin hermot kiristyy. Tuntuu etten jaksa lainkaan pojan temppuilua. Sanaa EI tulee käytettyä lähes jatkuvasti. Poika varmasti jotenki vaistoaa äidin nopean kypsymisen, koska koettelee mua myös paljon enemmän kun isäänsä. Odotan aika usein vain pojan päikkäreitä ja "omaa aikaa".

Töissä on ollut kaiken kukkuraksi ihan jumalaton kiire. Kun pääsen kotiin alkaa jumalaton kiire pojan kanssa täällä. Miten tästä selviää joskus kahden lapsen kanssa? Onneksi huono-olo on hieman jo helpottanut.

Pojan synttärijuhlat ovat viikonloppuna. To do-lista loputtoman pitkä. Mies loppuviikon kiinni töissä aamusta iltaan ja minä yövuoroissa. Käytännössä juhlien onnistuminen on siis allekirjoittaneen vastuulla. Tämä tarkoittaa sitä että yövuorojen jälkeen ei nukuta vaan hoidetaan poikaa ja LEIVOTAAN, SIIVOTAAN jne.

-Onna