Raskaudet on erilaisia juu, mutta on tämä kyllä merkillistä. Jos meillä ei olisi ollut testiä kaapissa, niin söisin tällä hetkellä kiellettyä lääkekuuriani tyytyväisenä, ilman minkäänlaista aavistustakaan mahdollisesta raskaudesta. Toki tässä vaiheessa alkaisin hieman jo odottelemaan menkkoja, koska kierron pituus on synnyksen jälkeen ollut tuo 7 viikkoa. Eli ainoa oire on menkkojen puute ja viiva testissä.

Vaikka kuinka yritän miettiä ja tunnustella niin ei mitään tuntemuksia yhtään missään kehonosassa. Skeptisyyteni siis vaan lisääntyy entisestään. Rehellisesti sanottuna en edes muista olevani raskaana. En ole popsinut vitamiineja, foolihappoja tai jättänyt mitään pois ruokavaliostani ihan siitä syystä etten muista. Kukaan tai mikään ei ole muistuttamassa. Yhtenä iltana tirautin kyllä itkut (voi kai luokitella minioireeksi?!), epätoivosta. Ollaan nyt hyväksytty asia ja olemme jo mahdollisesta raskaudesta varovaisen innoissamme, niin innoissaan kun maailman skeptisin kaksikko nyt voi olla. Ja siitä seurauksena pelko menetyksestä alkaa hiljalleen innokuuden lisääntymisen myötä nousemaan esiin. Se että mieskin on alkanut epäilemään elämän alkamattomuutta minussa, on lisännyt huoltani. Eikä google, tässäkään tapauksessa, tuonut esille kun asian negatiiviset puolet. Pöh.

Innokuuden lisääntymisen myötä olemme jo tehneet muutamia uudelleen järjestelyitä/suunnitelmia tulevaisuuden varalle. Pidän suunnitelmastamme jopa enemmän kuin siitä alkuperäisestä ja siksikin minusta on alkanut tuntumaan, että tämä 1,5viikkoa varhaisultraan on liian kauan. 1,5 pitkää viikkoa aikaa haaveissa rakennella elämää uusiksi, nostattaa odotuksia ja mahdollisesti sitten pettyä yhä karvaammin. Olinpa pönttö kun varasin ajan niin myöhään, mitäköhän oikein mahdoin ajatella aikaa varatessani? Viimeksikin olimme ultrassa ensimmäisenä "suositeltuna" päivänä, nyt ymmärrän miksi.

-Onna