Tahvo

Tahvo rakas pikkuinen,

niin pieni toivon hippunen.

Enkeliksi muutuit yllättäen,

tuli aika hyvästien.

Pääsit paikkaan parempaan,

äitiä, isiä ja veljeä vahtimaan.

Tahvo rakas, saisinpa sut takas <3

Vaikka jotenkin tiesin alusta asti tämän hetken tulevan (ne äidinvaistot!) ja vaikka kuinka siihen yritin itseäni psyykata niin ihan järkyttävältähän tämä tällä hetkellä tuntuu. Mun lapsi (oli kuinka alkio tahansa, se on silti mun lapsi) päätti tänään tippua matkasta kovin klassisesti äidin järkytykseksi vessareissulla. Koko päivän oli vaivanneet kovat menkkakrampit ja iltapäivällä alkoi hyytymäinen runsas vuoto. Pienintäkään toivonripettä ei ole, sen verran reippaasti olen vuodattanut itseäni. Meidän alkuraskauden ultra-aika muuttui sitten kertaheitolla keskenmenon jälkitarkastukseksi. En jaksa klinikalle soittaa ja ilmoittaa työnkuvan muutoksesta, ultraamaanhan ne ovat siellä varautuneet, joten kaippa se nyt on sama ultrata se tyhjä kohtukin.

Nää meijän lapsentekohommat on kyllä niin tuhoon tuomittuja, on ilmeisen mahdotonta saada lapsi syliin ilman edeltävää holtitonta kyynelten vuodatusta.

Päätä särkee, mahaa kramppaa, silmiin sattuu. Onneksi buranaa saa taas syödä. Taidanpa aloittaa sen lääkekuurinkin.

Yllättävän murtunut ja surullinen Onna