Kannatti ihmetellä ääneen pojan liikkumista, sillä nyt ollaankin menty harppauksin eteenpäin. Poika istuu mielellään ja hallitusti ilman tukea pitkiä aikoja. Istumasta pois pääsy aiheuttaa vielä hieman päänvaivaa, pojan mielestä kätevin keino on heittäytyä siitä selälle ja paiskata samalla pää lattiaan. Huutoahan siitä seuraa, arvatenkin.
Tämän lisäksi poika seisoo tukea vasten, tosin kuvaksi asti en vielä tätä hetkeä ole saanut vangittua, sen verran huteralta seisominen vielä vaikuttaa. Varpaiden päällähän se seisoo edelleen ja vasemmalla jalalla varvistaa koko ajan. Oikea kantapää on maassa nätisti. Seisoisi varmasti pitkiäkin aikoja, mutta ryökäle aina välillä luulee olevansa hyppykiikussa seistessään joten tasapaino katoaa hypähtelyn seurauksena
Tänään ollaan myös oleiltu pitkät ajat konttausasennossa ja nytkytetty itseä eteenpäin, mitään varsinaista konttaamista ei ole vielä nähty. Sen lisäksi poika on alkanut nostamaan itseään ns. karhunkävelyasentoon.
Molemmat alaetuhampaat ovat nyt puhjenneet. Niillä on kiva purra kaikkea. Onneksi imetys loppui kuin itsestään kuukausi sitten. En halua edes kuvitella mitä siitä seuraisi.
Sormiruokailusta. Huhhuh. Poikahan ei uskaltanut koskea parsakaaliin, pelkkä parsakaalin läsnäolo sai aikaan vilunväreitä ja nenän nyrpistyksiä. Kurkkutikun puraisi heti keskeltä kahtia, niin että suuhun jäi valtava pala kurkkua, johon oli kiva yrittää tukehtua. Porkkanasta sai irti minibiitin, joka sitten pyöri suussa vielä tunnin päästä. Loppui muuten lyhyeen tämä kokeilu, katotaan joskus myöhemmin uudelleen..
Ja meidän rauhallinen poika.. on historiaa. Poika on niin kovaääninen että hirvittää. Huutaa aivan jatkuvasti tätää, ätää, päpää ja papaa. Päiväunille ei kiinnostaisi mennä lainkaan. Juuri huhkin tunnin verran asian eteen. Aamupuuron kieltäytyi yksinkertaisesti syömästä. Protestoi, huitoi ja nyrpisteli nenäänsä, tässä asiassa sai tahtonsa läpi ja äiti luovutti. Sylissä on maailman tyhmintä olla, heti alkaa kiukuttelu ja rimpuilu. Poika myös takoo kädellä ja jaloilla lattiaa tai pöytää jos ei saa tahtoaan lävitse. Mä en voi kun nauraa, vaikka varmaan jonkun kasvatusoppaan mukaan sekin on merkki tunnevajaasta äidistä.
Kasvatusoppaista puheenollen, en oo lukenut ainuttakaan. En ole lukenut myöskään yhtään ruokailukirjaa (tästäkö toi sormiruokailun epäonnistuminen sitten johtui), saatika sitten mitään neuvolan opuksia. Jotenkin uskon että tästä selvitään ihan maalaisjärjellä, onhan sitä lapset kasvatettu ennen lukutaitoakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti